Terveisiä kotoota.

Kirjotetaanko se edes ”kotoota”, vai onko tää joku turkulainen sana?

No mutta kuitenkin... On ollu jonkin asteinen korona-ahdistus. Oon ollu vaan kotona. Pakolliset kauppareissut käyn tekemässä ja se on siinä.

On ollut todella, TODELLA tylsää. Aika ei tunnu kuluvan mihinkään. Oon lukenu, kattonut youtube-dokkareita, otin taas Netflixin käyttöön ja siivoillut. Syönyt, syönyt, syönyt ja syönyt. Nyt en halua edes ajatella vaakaa. Oon varmasti lihonnut kaikki ne kilot jotka viime syksynä karistin..
Niin se elämä tällähetkellä menee.

Päivät on todella upeita, ulkona lämpötilat on lähellä +10. Silti ei viitsi mennä edes kävelylle.

Alkuun ajattelin et pyh, tämmönen korona, ei tunnu missään enkä pelkää.
Mut nyt tässä ajanmittaan on alkanu nousee pala kurkkuun. Mitä jos mä saan sen? Oikeestaan sillä, että sen saisin, ei oo niin suuri merkitys, pelkään vaan tartuttavani läheisiäni, varsinkin niitä jotka kuuluu riskiryhmään.

Saan viestejä kavereiltakin, jotka panikoin ja mä alan sen takia panikoimaan vielä enemmän.

Nyt olis aikaa. Aikaa piirtää, aikaa tehdä tatuointeja, aikaa kirjottaa... mut mikään ei huvita.

Mä muutenkin oon kotona päivät pitkät, miten tää poikkee mistään? Ehkä se on se, että tekee mieli joka paikkaan kun EI VOI mennä...

Toivottavasti kaikki pysytte terveinä. Tää oli tällanen pikapäivitys että mitään ei tapahdu...

Mitä minulle kuuluu juuri nyt?

Mun mahasta kouraisi tänään kun mietin etten ole päivittänyt blogia. Otan tästä välillä vähän turhankin isoa stressiä. Samoin niinkin tyhmästä asiasta kuin instagram....

Oon kirjaimellisesti maannut kotona viikon, tekemättä yhtään mitään. Kissan poismeno jotenkin vei voimat ja oon pikkuhiljaa palaamassa elävien kirjoihin. Mulla meni siinä viikko etten jaksanut ees viesteihin aina vastailla.

Sairastan epävakaata persoonallisuushäiriötä, ja laitan sen piikkiin aika paljon noita tunneasioita joita en osaa/pysty käsittelemään. Mun oli tosi vaikee laittaa kissan hiekkalaatikko pois. Tuolla se on vessassa vieläkin, toki puhtaana.

Peruin tältä viikolta psyk. hoitajan ajan. En halua kulkea julkisilla. Vältän niitä ahdistuksen ja tän koronaviruksen takia. Se, miksi en halua sitä itselleni, on siksi etten sairastuta läheisiäni. Ystäviini ja perheeseeni kuuluu riskiryhmäläisiä, siksi koitan välttää paikkoja joissa voin saada tartunnan. Ei mulla ole siis väliä vaikka sairastunkin, kunhan ei läheiseni sairastu takiani.

Janne jää nyt kuukauden pituiselle "lomalle" koulusta. Suunniteltiin että lähetään mökille alkukuusta kun tulee rahaa. Tän hysterian takia, ja siksi kun siellä ois hommaakin aika paljon. Viime syksynä jäi paikat haravoimatta. Kesälläkään ei tullut paljoa käytyä ja se on harmittanut tosi paljon.

En oo jaksanut kirjottaa päiväkirjaa, en tehdä ennustuksia korteilla, en kirjottaa blogia, en edes suunnitella blogiaiheita. Nyt oon kokoajan väsynyt ja haluaisin vaan nukkua.
En osaa sanoa onko tää masennusta. En usko, oon kuitenkin niin tyytyväinen että on kevät ja päivät pitkiä.

Eipä tässä paljon ole suunnitelmia tuleville viikoille kun ollaan vaan kotona. Toivon vaan että tästä piristyn pikkuhiljaa.

Miten teidän kevät on lähtenyt käyntiin?

Rakas kissa lähti taivasmatkalle.

Viikko sitten torstaina 5.3.2020 jouduin tekemään raskaan päätöksen ja lopettamaan minulle niin rakkaan kissan, Vosun. Hän alkoin olla jo niin huonossa kunnossa, ei syönyt, ei juonut, makoi vain paikoillaan, edes herkut ei enää maistunut.

Ajattelin etten pysty tekemään tästä postausta, mutta mielestäni Vosu ansaitsee tämän.

Vosu, Poksi, Palmen vanha rouva, Kösseli... Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Nyt kun on suru alkanut muuttua ikäväksi, pystyn jo kirjoittamaan hänestä.

Me haettiin Vosu 2005 loppukesästä "kissanaiselta", jolla oli parhaimmillaan 13 kissaa. Vosu oli toooosi pieni. Sanoisin ettei vielä edes luovutusiässä. Hän on aivan täysin samannäköinen kuin isänsä Mörri.
Nimekseen hän sai Vosu, jonkun aivopierun tuloksena. Sen jälkeen häntä on kutsuttu vaikka miksi. Hän oli sellanen rauhallinen kissa, josta kaikki pitivät. Jopa "kissanvihaajat" tykkäs hänestä. Hän ei koskaa raapinut ketään, tai hyökännyt kenenkään jalkoihin.
Hän ei tykännyt olla sylissä ja hän ei myöskään osannut maukua, vaan piti sellasta ihme kähinää :D

Muutin 2008 asuntoon jossa ei saanut pitää lemmikkejä. Mamini haki Vosun silloin luokseen asumaan Yläneelle ja hän nautti siellä ulkoilusta vapaana pihapiirissä ja sai muutaman hyvän ystävänkin, Elviksen, Mantan ja Monnin, joiden kanssa asusteli.

2015 Mami kuoli ja me haettiin Jannen kanssa Vosu meille.
Hän nautti eläkepäivistään kaupungissa eikä enää ees pyytänyt ulos. Hän oli niin luotettava kissa ettei tarvinnut pelätä että karkaa vaikka ulko-ovi olikin sepposen selällään, tai että hyppäisi partsin kaiteelle, saatika sieltä alas. Mulla ei oo koskaan ollu noin kilttiä kissaa. Mitään hän ei tuhonnut, ei hyppinyt pöydille, eikä varastanut.
Tiesin, että voin luottaa häneen myös mökillä. Hän ulkoili siellä, mutta pysyi pihapiirissä ja tuli mökkiin aina nukkumaan.

Meillä oli omat rutiinit joka päivä ja nyt tuntuu ihan hassulta ja haikeelta että niitä ei enää ole...
Kesäisin molemmat oltiin aina partsilla yhdessä. Nukuttiin ja luettiin kirjaa.
Kysyin aina "Tuletkos lukemaan kirjaa mun kanssa?", ja hän tuli samantien.

Nyt ei enää ketään tule aamuisin päälle leipomaan ja tökkimään nenällä käsivarteen. Koskakohan tähän oikeen tottuu...?

Viikon jälkeen vasta pystyn laittamaan kaikki Vosun kamat pois. Ruokakupit keräsin jo heti, vesikipot ja hänen oman tuoppinsa, mistä tykkäsi aina juoda, laitoin myös pois.
Tänään vasta wc, lelut ja kantokoppa viedään kellariin säilöön.

Tein päätöksen etten enää ota lemmikkiä. Vosun hautaaminen tuntui kuin olisin omaa lasta haudannut... Se suru oli niin hirveä. Itkin ihan hysteerisesti koko sen torstaipäivän..

Vosu haudattiin meidän mökille, jossa hän sai viettää eläessään muutaman onnellisen kesäpäivän.

Onneksi tieto siitä, että hän on vierellä vaikka en häntä näe, tuo lohtua. Ikävä on ihan hirmu kova. Vosu oli mun elämäni kissa <3

Vosu 28.06.2005 - 05.03.2020

Heidi leipoo: Sämpylät ilman hiivaa

Mä en koskaan tee esim pizzapohjaa niin että laitan hiivaa, sämpylöitä oon tehny ennenkin ja maistan sen hiivan sieltä läpi, samoin pullasta (en muista vuosilukua tai tuhatta koska oon viimeks leiponu pullaa!!!)

Tää resepti ois varmaan tarvinnu tehä ensimmäiseen "Heidi leipoo"-postaukseen koska tää on niin simppeli et ketä tahansa mämmikoura osaa tän tehdä.
Ohjeen oon ottanu netistä mut oon ite säveltänyt aika paljon, esim alkuperäseen ois tullu ruisjauhoja, mut mulla ei ollu niitä.

4 dl vehnäjauhoja

2 dl kaurahiutaleita

1 1/2 tl suolaa

1 rkl leivinjauhetta

1 kananmuna

1 rkl rypsiöljyä

3 dl vettä

Laita uuni 200 C.
Kuivat aineet sekaisin keskenään. Sekaan muna, rypsiöljy ja vesi.
Mulla tuli tästä ihan sairaan löysä taikina, joten lisäsin aika reippaalla kädellä vehnäjauhoja että sain edes jotenkin pyöriteltyä jonkunnäkösiä pyöreitä palleroita :D Ja sitten uuniin n. vartiksi, näin luki ohjeessa mut mulla oli n. 25 minsaa...

Lämpimänä nää viel meni, mut hitto soikoon, mun sämpylät on AINA kivikovia! Ehkä sit laitoin ihan liikaa niit jauhoja...

Esteettisyydellä mun tekeleet ei pääse loistamaan. Harjotellaan vielä ja katotaan millanen mestari musta vielä tulee :D